Yrittäjyys

Olen sitoutunut rakentamaan inhimillistä ja yrittäjämyönteistä kaupunkia, jossa kaikilla on mahdollisuus onnistua ja osallistua.

Yksin- ja pienyrittäjien toiminnan tukeminen

Yksin- ja pienyrittäjien tukeminen on nostettava osaksi kaupungin strategiaa. Yrittäjien äänen tulee kuulua paremmin päätöksenteossa. Haluan varmistaa, että jokainen saa riittävää tukea sekä yrittäjäksi ryhtymiseen että yrittäjänä toimimiseen.

Yrittäjyyden monimuotoisuuden edistäminen

Yrittäjyyden edellytykset eivät ole kaikille tasavertaiset – nuoret ja naiset ovat aliedustettuina yrittäjyyden kentällä, ja yritystoiminnan päättäneille ei tarjota riittävästi tukea uuteen alkuun. Haluan vahvistaa yrittäjyyden monimuotoisuutta lisäämällä mahdollisuuksia yrittäjyyteen.

Elinvoima syntyy yrittäjyydestä

Kaupungin elinvoiman kannalta on ratkaisevaa, että yksin- ja pienyrittäjillä on mahdollisuus onnistua yritystoiminnassaan.

Yrittäjyyden edistäminen ei ole vastakkainasettelu kasvuyrittäjyyden ja itsensä työllistämisen välillä, vaan kaikki yrittäjyys kasvattaa elinvoimaa.

Maria Korpisalo

Yrittäjyyden edistäminen

Rakennetaan inhimillinen ja yrittäjämyönteinen kaupunki, jossa kaikilla on mahdollisuus onnistua ja osallistua. Kun äänestät minua, annat äänesi yrittäjyyden edistämiselle.

Yksin- ja pienyrittäjien toiminnan tukeminen

Yksin- ja pienyrittäjille paremmat edellytykset osallistua kunnan palveluntuottajiksi

Hankinnat tulee pilkkoa pienempiin osiin, jotta myös yksin-ja pienyrittäjät voivat osallistua tarjouskilpailuihin.

Mikrolainamahdollisuudet yksin-ja pienyrittäjille

Kaupungin kasvun tukemiseksi tarvitaan mikrolainamahdollisuuksia yksin- ja pienyrittäjille.

Yrityspalvelut kaikkiin yrittäjyyden elinkaaren vaiheisiin 48 tunnin palvelulupauksella

Yritysneuvontapalveluiden saavutettavuutta tulee parantaa ottamalla käyttöön sähköinen ajanvarausjärjestelmä.

Työntekijän palkkaaminen helpommaksi

Tietoa palkkaamisen eri tukimuodoista on jaettava enemmän ja tarjottava vahvempaa ohjausta työnantajatoiminnan aloittamiseen.

Yrittäjyyden monimuotoisuuden edistäminen

Yrittäjyyskasvatus tulee olla osana kunnan elinkeinostrategiaa

Helsingissä on rakennettava ehjä yrittäjyyskasvatuksen polku. Jokaisella nuorella tulee olla oikeus kokeilla yrittäjyyttä opintojen aikana.

Naisyrittäjyyttä tulee tukea vahvemmin

Naisille on luotava paremmat yrittämisen mahdollisuudet kohdentamalla rahoitusta, tukemalla verkostojen rakentamista sekä korostamalla paikallisten palveluiden arvoa.

Helsingin keskustaa tulee elävöittää yhdessä yrittäjien kanssa

Kohtuuhintaisia liiketiloja, tori- ja foodtruck-paikkoja tulee tarjota yksin- ja pienyrittäjille. Kulttuuripaikkoja lisätä, jotta taiteilijat ja muusikot saavat äänensä kuuluviin.

Konkurssistigmaa on määrätietoisesti purettava

Tukea on tarjottava myös heille, joiden yritystoiminta päättyy. Jaloilleen pääsyä on helpotettava, eikä konkurssi saa estää uuden yrityksen perustamista.

Haluatko olla mukana rakentamassa inhimillistä ja yrittäjämyönteistä Helsinkiä? 

Kuntavaalit 2025

Vaalipäivä sunnuntai 13.4.2025
Ennakkoäänestys Suomessa 2.–8.4.2025
Ennakkoäänestys ulkomailla 2.–5.4.2025

MariaKorpisalo_pyorea

Muut tavoitteet

Tutustu myös muihin tavoitteisiin.

Olen sitoutunut tekemään töitä sen eteen, että jokaisella on mahdollisuus työkykyään vastaavaan työhön.

Ota yhteyttä

Jokainen on arvokas.